Luovataian kuvitustekniikka osa 1: kuvanmuokkaus

Julkaissut Jutta Emilia Keronen

Mikäli olet vieraillut Luovataika-sivustollani aiemmin, olet varmaan huomannut etusivulla olevan "Tervetuloa Luovataika-verkkokauppaan!"-tekstiosion. Osiossa on tällainen lause kuin "Kaikki verkkokauppani tuotteet olen valmistanut itse, kuvituksia myöten". 

Nyt haluan blogipostausten avulla kertoa tarkemmin, mitä tämä lause tarkoittaa. Tulen kertomaan ja näyttämään, kuinka teen tuotteita Luovataikaan myyntiin. 

Mutta ennen kuin pääset tutustumaan tuotteiden tekoon, ensin on tutustuttava kuvitusten tekemiseen. Jotta tästä postauksesta ei tulisi hirmu pitkää, kuvitustekniikka-osan jaan kolmeen osaan.

Eli tervetuloa mukaan Luovataian kuvitustekniikan ensimmäiseen osaan!😍

Kuvitusten tekeminen on luovaprosessi

Kaikki Luovataian kuvitukset lähtevät liikkeelle ideasta. Idea voi olla joko asiakkaalta tullut Taiotaan toiveistasi totta-tilauksen kautta tai oma keksimäni. Näitä omia ideoita tulee niin paljon, etten edes kerkeä tekemään kaikkia. Kirjoitan ideat kuitenkin ylös, jotta jos sattuisi tulemaan sellainen hetki ettei mitään ole.
Parhaimmat ideat toteutuu ylikeskittymällä ja jumiutuen vähintään kuudeksi tunniksi flow-tilaan idean kanssa. 😅 

No joka tapauksessa: Luovataika tekee ideasta kuvituksen.

Luovaprosessi alkaa 

Kuvitukset riippuu siitä, miten tehdään tai esimerkiksi mitä asiakas toivoo/haluaa. Erilaisia tekniikoita saa aina ehdottaa, koska haluan kehittää itseäni ja oppia myös uutta!

Yleensä piirrän digitaalisesti ja/tai yhdistelen kuvia uudeksi kokonaisuudeksi eli teokseksi. Käytän usein Pixabay:n kuvia, joka on netissä toimiva tekijänoikeusvapaa-kuvapankki, kuvia saa käyttää myös kaupalliseen käyttöön.
Vaikka suurin osa kuvista ovatkin tekijänoikeus-vapaita, niin kuvapankissa on myös kuvia, joissa on jokin tunnettu merkki/logo tms. Jos käytät ja myyt kuvaa, jossa on tunnettu merkki/logo, niin suosittelen perehtymään sen omistajaan ja tavaramerkkilakiin, jotta et vahingossakaan syyllisty rikkomaan lakia. 

Seuraavaksi kerron tarkemmin eräästä talvisesta teoksesta, jonka aiheen sain asiakkaalta. 

Talvi ja sudet - teos

Kuvassa näkyvät vuoristot ovat oikeasti olemassa: Yosemiten kansallispuisto, Kalifornia, Yhdysvallat (kuvaa napauttamalla pääset pixabay-sivulle, josta näet isomman kuvan). Tämä on siis alkuperäinen kuva, jonka päälle aloin koota saamaani aihetta. 



Tätä teosta varten etsin Pixabaysta erilaisia yksityiskohtia: sudet, lumi, kuuset, järvi, pilvet, sateenkaari ja haukka.
Yksityiskohtien alkuperäiset kuvat olivat alunperin samassa muodossa kuin yllä näkyvä valokuva, joista yksi kuva kerrallaan muokkasin ja kuvakäsittelin ne niin, että sain luotua tämän alla olevan teoksen:

Tekijänoikeudet: Luovataika

Kaiken kaikkiaan, tämä teos vaati 20 erilaista kuvaa, 3 erilaista kuvankäsittely/muokkaus ohjelmaa ja mielikuvituksen. 

Kuvassa näkyvä sininen jää on itse väritetty, sillä alkuperäisen vedenpinnan päällä näkyi metsän heijastukset, jotka eivät taas sopineet tähän teokseen.

Kuvittamani kuvat sisältävät tekijänoikeuden, jotka kuuluu minulle, Jutta Keroselle & Luovataialle, vaikka kuvitustyössä onkin käytetty tekijänoikeuksettomia ilmaisgrafiikka kuvia. (Tekijänoikeuslaki 1961/404 §4). 

Tähän kuvaan olen jälkikäteen lisännyt oman logon sekä vesileimat, jotka vähentävät kuvan väärinkäyttöä, sitä kun valitettavasti on. Olen tarkka siitä mitä kuvia/muuta materiaalia itse käytän ja lisäksi olen tarkka myös siitä, miten minun tekemiä kuvia/muuta valmistamaani materiaalia käytetään. ❤

Tämä teos tullaan tuotteistamaan, mutta mitenkä? Se selviää, kun on aika näyttää tuotteiden tekoa! 😍

Seuraavassa osassa pääset tutustumaan kuvitusteniikan esittely osa 2:seen, joka julkaistaan ensi viikon keskiviikkona eli 2.3.2022 klo 10! 

Luovaa ja taianomaista askarteluhetkeä!

❤: Jutta, Luovataika


Jaa tämä julkaisu



← Vanhempi julkaisu Uudempi julkaisu →


0 kommenttia

Jätä kommentti

Huomaa, että kommentit on hyväksyttävä ennen niiden julkaisemista.