Luovataian kuvitustekniikka osa 2: Digipiirtäminen
Julkaissut Jutta Emilia Keronen
Verkkokaupan etusivun Tervetuloa-teksti osiossa on tällainen lause kuin "Kaikki verkkokauppani tuotteet olen valmistanut itse, kuvituksia myöten". Blogipostausten avulla, haluan kertoa tarkemmin, mitä tämä lause tarkoittaa. Tulen kertomaan ja näyttämään, kuinka teen tuotteita Luovataikaan myyntiin.
Viime viikolla julkaisin ensimmäisen osan "Luovataian kuvitustekniikka osa 1: Kuvanmuokkaus" (linkki avautuu uuteen ikkunaan).
Tämän julkaisun myötä, sain todella paljon kysymyksiä, risuja ja ruusuja viestein, koskien mm. tuotteiden hintoja, tekijänoikeuksia jne. Tästä aiheesta todennäköisesti tulen kirjoittamaan vielä, sillä nämä aiheet herättävät monenlaisia ajatuksia ja hyviäkin keskusteluja.❤
Mutta tämän postauksen aiheena on eniten käyttämäni tekniikka Luovataian tuotteiden teossa: digipiirtäminen.
Piirrän Luovataian tuotteet suurimmaksi osaksi älypuhelimellani (samsung galaxy A50) ja stylus-pen-kosketusnäyttökynällä (ja sormella). Piirtosovellus, jota käytän on MediBangPaint Pro-versio (englanninkielinen).**
Oikeastaan, vasta tänä vuonna olen saanut hankittua itselleni piirtopöydän. 😄 Tämän hankin mm. siksi että näkisin vielä 30 vuoden päästäkin jotain.. 😅
Digipiirtäminen puhelimen kanssa on äärettömän helppoa ja piirustusvälineet on aina matkassa! 95% Luovataian kuvituksista teen digipiirtämällä ja siinä oikeastaan näkee oman kehittymisenkin. Esimerkiksi värien käytössä olen kehittynyt huimasti, etenkin varjostuksissa ja korostuksissa. Ja jos teen virheen, se on helppo vain kumota/pyyhkiä (toisin kuin mitä perinteiseen piirtämiseen verrattuna).
Oikeastaan vain hahmotelmat/luonnokset piirrän perinteiseen tapaan.
Eilen, tiistaina 1.3.2022 julkaisin myyntiin Lohikäärme-diecutsit , jotka ovat tämän blogipostauksen esimerkki. Lohikäärmeen mallina oli kuvaamani valokuva viime kesältä, jossa komeilee mieheni veistämä moottorisahaveistos, jonka hän veisti Suomussalmella Moottorisahaveiston SM-kisoissa. 😍
Tietenkin näin heti tilaisuuteni ja pyysin luvan piirtää kuvasta digitaalinen piirros.
Vasemmalla on oma tekemä luomukseni ja oikealla mieheni tekemä luomus. ❤Ai miten niin me molemmat tykätään lohikäärmeistä? 😄
Toivottavasti myös tänä kesänä syntyy lohikäärmeitä, niin pääsen piirtämään lisää näitä! 😍
Facebookin puolelle, lisäsin videon näistä lohikäärmeistä, laitan linkin tähän alle:
https://fb.watch/bu9B9SJiRW/
Tällä kuvitustekniikalla olen tehnyt myös lukuisia kertoja asiakkaille esimerkiksi heidän lemmikkieläimistään digitaalisen piirroskuvan ja esimerkiksi tarroja, piirroskuvasta voi myös tehdä muutakin "kuin vain tarroja".
Mikäli inspiraatio syttyi tämän postauksen myötä ja haluat tehdä jotain persoonallisempaa itsellesi, niin otahan rohkeasti yhteyttä! 😍 Näitä personoituja/Taiotaan toiveistasi totta-tilauksia tykkään kaikista eniten tehdä! 😍 Idea voi olla aivan mitä tahansa!
** Lisäksi, olen miettinyt että voisin järjestää digipiirtämiseen liittyviä verkkokursseja, mikäli vain osallistujia on! ❤ Mikäli tämmöinen kiinnostaa, laitathan sähköpostia asiasta info@luovataika.com
❤: Jutta, Luovataika
Jaa tämä julkaisu
- 0 kommenttia
- Tunnisteet: digipiirros, digipiirtäminen, digitaide, lohikäärme