Vuosi 2021

Julkaissut Jutta Emilia Keronen

Tän 2022 vuoden alussa kyselin Instagramissa halukkuutta lukea viime vuoden toimintakertomus ja useampi vastaus oli että haluaisi, joten tähän julkaisuun sen lisään. 

Alustan tässä vielä, että Luovataika ei siis ole vasta syntynyt yritys, vaan on jo keväällä 2020 perustettu 4H-yritys. Olen tehnyt jo kerran aikaisemminkin vuodesta 2020 toimintakertomuksen, jonka ehkäpä voisin myös julkaista. Jopa niin, että se ensin ja sitten vasta tämä! 

Toimintakertomus 1.1.-31.12.2021 alkaa tästä! 

Luovataika suunnittelee, valmistaa ja myy erilasia tarroja erilaisiin askarteluihin. 

Ennen tämän hetkistä verkkokauppaa, toimin Facebookin, Instagramin ja sähköpostin varassa. Joten tähän kohtaan kuuluisi pitkä tekstin pätkä, jossa kerroin mm. miten tilaus tehdään, maksutavat, postikulut, toimitusaika, tilauksen peruutus & palautus ja Luovataika-takuusta. Mutta en nyt koe, että se olisi oleellinen tieto, joten jätän sen tästä blogitekstistä nyt sen pois. 

Tammikuussa 2021

Sain tammikuussa Luovataialle Y-tunnuksen ja samaan syssyyn rekisteröin Luovataian myös Kaupparekisteriin. Puolessa välissä kuuta, lähetin vuoden 2020 toimintaraportin 4H:lle ja osallistuin myös Vuoden 4H-yritys-kilpailuun 2020. 19.1.2021 Luovataiasta tuli virallisesti Luovataika!🥳🥳

Kaiken kukkuraksi, kun tämmöinen monta rautaa tulessa tekevä yrittäjä oon, niin ajattelinpa aloittaa samaan vielä verkkokaupan tekoa ja hankin verkkotunnuksen ja vertailin verkkokauppa-alustoja.

Helmikuussa 2021

Sain tietooni, että olen päässyt Vuoden 4H-yritys-kilpailussa 2020, finalistien joukkoon ja sain tehtäväkseni kuvata Luovataialle yrityksen esittelyvideon, jota sitten käsikirjoitin, kuvasin, editoin, kuvasin, taas editoin, äänitin puhetta, editoin ja loppu viimein sen valmiiksi sainkin ja lähetin eteenpäin.

Voin paljastaa, että videomateriaalia jota kuvasin oli ainakin 3 tunnin edestä, josta etsin ne tärkeimmät kohdat ja yhdistin niin tiiviiseen pakettiin kaiken muun materiaalin myötä, että videosta sain alle minuutin pituisen videon! 🎬

Myös verkkokauppa-jutut eteni ja päätin aloittaa kokeilemaan yhtä verkkokauppa-vaihtoehtoa.

Maaliskuussa 2021

Sainkin sitten tietooni yllättävän uutisen, nimittäin Luovataika oli tullut kolmannelle sijalle Vuoden 4H-yritys kilpailussa 2020! 😮😍🤩

Lisäksi keksin Kiitos tilauksestasi-ATC-kortin, joka on edelleen Luovataian käytössä.

Ja verkkokauppa jutut etenivät hienosti, kunnes...

 Huhtikuu 2021

...tuli Luovataian 1-vuotissynttärit!  Ensimmäinen ja samalla myös isoin alennusmyynti: 4 päivää kestävä -50% synttäri-alemyynti! 

Mitenkään en ollut ennalta suunnitellut tätä, muuta kuin "joo voisinpa tehdä" ja sitten vain tuumasta toimeen! 

4 päivän aika, muuttui kuudeksi päiväksi kun sunnuntain viimeisiä tilauksia kävin läpi. Ja edelleen, myyntini tässä vaiheessa oli juurikin Facebookin varassa.. Tämä siis tarkoitti, että tein tilaukset asiakaspalveluna vastaten asiakkaiden viesteihin, käymällä tuotteet läpi, laskin hinnan ja tein laskut itse. 

Kun sitten ensimmäistä tilausta pääsin pakkaamaan, huomasin että se pieni varasto, johon olin varautunut, hupeni siihen yhteen tilaukseen. Silloin tajusin olevani vähän sillain "köntsät housussa" kun samanmoisia tilauksia oli tullut yli 40...😂😂😂 ja uutta suunnitelmaa piti alkaa luoda ja ilmoittaa asiakkaille, että nyt kävi näin.

Noh, huhtikuussa en siis muuta tehnyt kun synttäritilauksia pois ja samaan aikaan tilauksia myös tuli jonoon, yhden tilauksen kun sain valmiiksi, niin kaksi tilausta tuli tilalle jonoon.😄

 Toukokuussa 2021

Jatkoin tilausten parissa työskentelyä. Lisäksi myös postimerkit kallistuivat 0,10€, joka taas laittoi miettimään näitä postituskustannuksia uudestaan ja laskemaan taas. 

Lisäksi Banksien Tsemppitassutkin valmistuivat! 🐾

Myös ensimmäiset sapluunat tuli tehtyä tässä kuussa! Kolme vaaleanpunaista karhua, peräkanaa tallustaa. 🐻🐻🐻

 Kesäkuussa 2021

Tein ensimmäisen Hobonichi Weeks-kalenteriin sopivan kuukausikitin! Tämä yksilö tuli tehtyä asiakkaan toiveesta. 🥰 Tässä muistin verkkokaupan olemassa olon, mutta tilauslista oli sen verta pitkä edelleen, ettei aika vaan yksinkertaisesti riittänyt viemään projektia eteenpäin.

Heinäkuussa 2021

 Luovataika oli mukana sponsoroimassa AAVH-Facebook askarteluryhmän online kesämiittiä 17.-18.7.2021. 

Ja miltei perään oli kuun lopussa, kalenterit & askartelut-FB-ryhmän Heinähulinat-online-tapahtuma, jossa myös sponsorina oli Luovataika. 

 Elokuussa 2021

Tuli tehtyä mm. tämmöiset Peura-diecutsit jälleenmyyntiin. Näitä ei Luovataika myy, vaan omat Peurat voit ostaa täältä: 
https://www.matkukuus.fi/kauppa/p6831-luovataika-peurat-diecuts-leikekuvat-20210901-fi.html


 Syyskuussa 2021

 Syys- ja halloween tuotteiden tekoa + jouluakin piti alkaa vähän suunnittelemaan. Peruin verkkokauppa-tilauksen ja päätin, etten tänä vuonna ala sitä väkisin vääntää.

Lokakuussa 2021

Tässä itse  kauppias ja Banksien Tsemppitassut! Tämä kuva on siitä erityinen, että tuona hetkenä oli viikko 41 ja ADHD-viikko. Ja allekirjoittaneella sellainen myöskin on! En ole aikaisemmin asiaa tuonut esille, sillä edelleen vaikka eletään vuotta 2022, ihmisillä on tiettyjä stereotypioita ja ennakkoluuloja ADHD-ihmisistä. Mutta ilman tätä rikastuttavaa ominaisuutta, Luovataikaa tuskin edes olisi.🧐

 Marraskuussa 2021

Aiemmin tänä vuonna tein kuvassa näkyvän logon, josta yrittäjä oli tilannut toiselta tekijältä banderollin. 👌🤩 

Joulutarrat tulivat myyntiin sekä Black Friday-alennusmyynti. 

Joulukuussa 2021

 Joulupukin tervehdys -20% alennusmyynti ja kova hinku joululoman viettoon 🎅

-------------------

Tässä tämmöinen viime vuoden katsaus! 😍
Paljon siis tapahtunut viime vuonna ja aivan ihania sellaisia! ❤
Luovataika & Jutta kiittävätkin vielä teitä, jotka tuette Luovataian toimintaa! ❤
 
Näkemisiin taas seuraavan postauksen ääreellä! 
Luovaa ja taianomaista helmikuuta just sulle! 
❤: Jutta, Luovataika

Jaa tämä julkaisu



Uudempi julkaisu →


0 kommenttia

Jätä kommentti

Huomaa, että kommentit on hyväksyttävä ennen niiden julkaisemista.